Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Olen Dea Ivanov ja koulutan Kompassilla agilitya. Koulutukseltani olen maatalous-metsätieteiden maisteri ja agronomi, pääaineenani kotieläinten ravitsemustiede. Agilityharrastukseni alkoi vuonna 2000 perheeni keskikokoisen villakoiran kanssa. Kouluttaminen, kilpaileminen ja omien koirien treenaaminen ovat kaikki osa agilityharrastusta, joka on vienyt sydämeni täysin. Motivointi- ja vauhtikikat, erilaiset kontaktien ja keppien opetusmetodit sekä hyppytekniikka ovat vahvoja osa-alueitani. Olen kouluttanut suurimman osan harrastusajastani eritasoisia ryhmiä ja suorittanut koulutusohjaajakortin.

Harrastuskavereinani on ollut aina villakoiria: osa omia ja viime vuodet lainakoiria. Kisakoirissani on ollut kaikkien kokoluokkien edustajia. Nykyisinä kisakoirinani on kääpiövillakoira Vili (mini-2) ja keskikokoinen villakoira Ruuti (medi-3), joiden kanssa tavoitteet ovat kansallisissa arvokisoissa. Oma koirani on beauceron Ikra, jonka kanssa harrastan tavoitteellisesti tokoa, agilitya, pk-lajeista jälkeä ja paimennusta.