Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

KOTIKÄYNNIT 

Toisinaan on hyvä lähteä purkamaan mahdollisia haasteita käytöksissä siellä, missä ongelmaa esiintyy. Yksinolo-ongelmat ovat lähtökohtaisesti aina aihe, jota kannattaa lähteä ratkomaan koiran omassa kodissa. Kotikäynnin voi toki ottaa vaikka ei mitään ongelmia olisikaan. Joskus perheet toivovat, että kouluttaja voisi tulla heille kotiin ja kertoa kuinka uuden karvaisen perheen jäsenen kanssa kannataa toimia missäkin tilanteessa. Tämä onkin oiva tapa ennaltaehkäistä ongelmia ja toisaalta saada koko perhe samalle kartalle koiran kanssa toimisen suhteen. Tarjoamme mielellämme apua kotikäyntien muodossa!

Kouluttajamme Stella Grgic ratkoo asioita erityisen EMRA-metodin avulla, jossa tarkastellaan koiran tilannetta hyvin kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon sekä koiran tunnetilat, että laaja-alaisesti koiran hyvinvointiin liittyvät seikat. Tätä varten asiakkas saa ennen kotikäyntiä pohdittavakseen ja vastattavakseen erilaisia kysymyksiä, joilla kouluttaja pystyy kartoittamaan tilannetta jo ennen kotikäyntiä. Tämä säästä aikaa myös varsinaiselta kotikäynniltä. Myös videoinnista on suuri apu!

Riippuen haasteesta, jota on tarkoitus työstää, kotikäyntejä saatetaan tarvita vain pari, tai kyseessä voi olla pitempi projekti. Käytöksen muokkaaminen vaatii työtä ja omistajalta sitoutumista.

Kaikki koulutus perustuu palkkioiden käyttöön ja koiran miellyttävän tunnetilan löytämiseen ja toivotun käytöksen vahvistamiseen.

Kotikäynnit vaativat kouluttajalta etukäteissuunnittelua ja perehtymistä, sekä työtä myös käynnin jälkeen kotiohjeiden muodossa, joten siitä syystä korvaus on korkeampi kuin vaikkapa tavallinen yksityiskoulutus meillä. Kotikäynnit on tuntihinnoiteltu. Alla olevat hinnat sisältävät ennakkotietokartoituksen, kotikäynnin ja jatko-ohjeet kirjallisena käynnin jälkeen sähköpostiin. Ensimmäisellä kerralla aikaa menee yleensä 1,5h -2h.

  1. kerralla 1. tunti maksaa 80€ ja sitä seuraavat 70€
  2. Kerrasta eteenpäin tuntiveloitus on 60€

Näihin hintoihin lisätään aina kilometrikorvaus 0,50e/km, Vuosaaresta laskettuna edestakaisin. Laskutus tapahtuu jälkikäteen, yleensä 1-3 viikon sisällä kotikäynnistä. Esteen tullessa klinikka-ajat tulee perua viimeistään edellisenä päivänä klo 15.00 mennessä, sen jälkeen tehdyistä peruutuksista ja peruuttamatta jätetyistä kerroista veloitamme 80€. Viikonlopulle varatuista kotikäynnestä peruutus tulee tehdä perjantaina klo 15.00 mennessä sähköpostilla.

Tiedustelut kotikäynneistä numeroon 041 5222 008 arkisin klo 12.00-17.00 välisenä aikana tai sähköpostitse info @ koirakoulukompassi.com.