Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

NÄYTTELYHARJOITTELUKURSSI PENNUILLE

Näyttelyharjoittelukurssi on tarkoitettu pennuille, joiden kanssa on tarkoitus osallistua näyttelyyn. Tilassa on isot peilit, joiden avulla voi itse seurata koiran liikkumista ja seisomista. Näyttelyharjoittelukurssin tavoitteena on antaa pennun omistajalle ja pennulle riittävät valmiudet osallistua näyttelyihin. Kurssilla harjoitellaan pennun seisottamista, liikuttamista, pöydillä esitettävillä koirilla pöydällä seisomista, hampaiden näyttämistä ja muita näyttelyissä tarvittavia taitoja.

Kurssi kestää kolme kertaa ja sen hinta on 70€, kurssille otetaan maksimissaan kuusi koirakkoa. Kurssille tullessa koiralla tulee olla rokotukset voimassa (vahvisterokotusta ei tarvitse olla vielä).

Huom! Alla olevat paikkojen määrät päivitetään manuaalisesti. Ilmoittautumisjärjestelmässä on aina ajantasainen tieto. Tämän kurssin maksuun ei valitettavasti voi käyttää liikuntaseteleitä, ne käyvät maksuksi vain dobo- ja agilitykursseille.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Pennun kanssa voi osallistua myös näyttelyharjoittelun alkeiskurssille.