Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Odotammeko liikaa nuorelta koiralta?

Odotammeko nuorelta koiraltamme liikaa?

Luettuani kysymyksiä koiraongelmissa ei mieleeni ole voinut olla hiipimättä kysymys: Odotammeko koiralta välillä yksinkertaisesti liikaa?
Onko jossain kiireisen elämän välissä kokonaan unohtunut, että koirallakin pitää olla pentuaika, ettei alle vuoden ikäinen koira missään nimessä ole valmis? Onko näyttelyissä vallinnut 'broiler-ajattelu' siirtynyt myös koiran pitoon? Onko vahingossa unohtunut, että kyseessä on eläin, koira?

Pentuaika on se aika, jolloin koiran normaaliin elämään kuuluu, että se saa hepuleita ja riehuu. Siihen kuuluu jatkuva pissalla juoksuttaminen. Siihen kuuluu nolot tilanteet. Siihen kuuluu huonomuistisen omistajan syödyt kengät, mahdollisesti maisteltu kännykkä ja sängyn alle piilotetut sukat. Siihen kuuluu oppi, mihin hampaat saa iskeä ja siihen kuuluu kutisevat ikenet. Siihen kuuluu oppi, mihin perityjä ominaisuuksia saa käyttää ja mihin ei. Siihen kuuluu pentudementia ja hetkellisesti kuurot korvat.

Salukin pentu 8vkoSalukin pentu 8vko
Tuntuu välillä, että asetamme ristiriitaisia odotuksia koirallemme. Että pennun pitäisi olla samaan aikaan hauska ja energinen, mutta mitään tuhoa se ei saisi tehdä. Ulos pitäisi aina ehtiä, sisälle ei siis tarpeita tehdä. Sen pitää olla pirteä, mutta ääntä siitä ei saisi kuulua. Hihnassa ei saisi vetää ja ympäristöön pitäisi suhtautua mahdollisimman tyynesti, mutta samaan aikaan olla sosiaalinen ja avoin. Pennun pitäisi olla utelias ja reipas, malttaa kuitenkin käyttäytyä kauniisti. Ja kotona sen pitäisi nukkua työpäivän verran ja olla vielä illalla rauhassa.

Luin jostain tuskastuneen omistajan vuodatuksen, kuinka hänen koiransa ei vastannut luonteeltaan rotumääritelmää ennen kuin vasta kaksi vuotiaana. Hän oli halunnut rotumääritelmän mukaisen koiran. Kukaan meistä ei varmastikaan rotukoiraa hankkiessaan usko saavansa täydellistä yksilöä - suoraan rotumääritelmästä edes ulkomuodollisesti. Vai odotammeko? Rotumääritelmän pitäisi olla ohjenuora siihen mihin pyritään, se ei ole kertomus millaisia jokainen rodun yksilö on. Kyseinen omistajahan saa olla ylpeä - hänen koiransa täyttää rotumääritelmän aikuisena ja jo kaksi vuotiaana - eivät kaikki koirat silloinkaan ole valmiita. Pitäisikö rotumääritelmiin siis liittää kuvaus rodun yksilöistä myös pentuiässä?

Tässäpä flätin  (sileäkarvainen noutaja) rotumääritelmä luonteen osalta.

Keskikokoinen, iloinen, eloisa koira. Älykäs ilme. Omaa luontaiset työskentelytaipumukset. Iloista ja ystävällistä luonnetta kuvastaa innokas hännänheilutus. Luottavainen ja ystävällinen.

Ja pentuajan lisäys :
Pentuna pienempi kuin aikuisena - kasvaa. Iloinen pentu, jos olosuhteet oikeat. Villi ja viikari, riiviö pentuna  - saattaa ilmetä omistajan näykkimisenä ja tuolinjalkojen tuhoamisena. Saattaa pentuna näyttää ajoittan hölmöltä ja hullunkuriselta. Pennusta lähtien flätit haluavat kantaa lähes kaikkea, mitä suuhunsa saavat. Kaikkeen kuuluvat mm. sukat ja alusvaatteet, lelut ja lenkkarit, oksat ja männynkävyt, muovikassit ja hiiren raadot, jäätyneet kakat ja mädät omenat. Voi kantaa omistajalleen kuolleen linnun raadon jo pentuna. Edellämainitut saattaa pentu myös vahingossa niellä. Ne myös rakastavat uimista, mikä saattaa kotona esiintyä vessanpöntössä tai juomakupissa lutraamisena. Heiluttaa häntää niin, että tavarat lentelevät ympäri kämppää ja häntä ruoskii perheen kissaa helposti naamaan ja vieraat lapset kumoon. Lähtee pentuna vieraiden luo ja saa huudella vieraiden ihmisten luota pois - aluksi jopa turhaan. Rakastaa liiaksi kaikkia - aivan kaikkia. Varsinkin pentuna.
Ei aikuistu koskaan täysin.


Suunnilleen vuoden ikäisille koirille, siis semmoisille ihmisiässä ajateltuna juuri yläasteelle päässeille, asetamme välillä aivan tuhottomia vaatimuksia. Tuo ikä taisi itselläni olla semmoinen, että koirana olisin päätynyt ehdottomasti lopetettavaksi.
Pennun osaamislaajuus on mielestäni jo melkoinen, jos se osaa pyytää ulos kolmikuisena. Siihen mennessä se on kuitenkin jo oppinut ketkä kuuluvat sen porukkaan, talon normaalin rytmin, harjoitellut yksinoloa ja hihnassakävelyä, tutustunut maailmaan ja naapureihin, opetellut käskysanan istu... Jos oikein tarkasti muistelen, mitä äitini minusta kertoi, niin en itse osannut kolmekuisena vielä kuin kakakta housuun eikä sen puoleen - taidot eivät tainneet olla kovin kummoiset vielä vuoden iässäkään.

Meidän tulee muistaa, että koiran pentuaikana me luomme pohjaa tulevaisuudelle, sille miltä seuraavat vuodet näyttävät. Tuo on se aika, jolloin sinun tulee opettaa ja auttaa oppimaan, motivoida toimimaan oikein ja kertoa, mikä on kielletty. Tuo on se aika, jolloin luot koirallesi tunteen, että sinä kyllä handlaat hankalatkin tilanteet. Aika jolloin tutustutat koiran tähän maailmaan.

Muistellaan siis tarkasti ja otetaan vastuuta. Olemmeko opettaneet koirallemme, mitä siltä toivomme? Olemmeko antaneet sille riittävästi virikkeitä, jotta sen ei tarvitse tuhota? Olemmeko tarjonneet riittävästi liikuntaa sen keholle, jotta se vahvistuisi parhaalla mahdollisella tavalla? Olemmeko näyttäneet sille maailmaa, käyneet tutustumassa erilaisiin paikkoihin? Olemmeko tarjonneet sille mahdollisuuden kehittää koirasosiaalisia taitoja?

Olen tavannut myös ylisuojelevia omistajia. Sellaisia, jotka hyvää hyvyyttään suojelevat pentua kaikelta sairaanloisuuteen saakka. Pentu ei pääse ulkolemaan pihaa pidemmälle, koska pelätään, että luusto vaurioituu tai koira saa jonkin pöpön. Koira ei saa tavata muita koiria, koska pelätään tarttuvia tauteja, vaikka liikenteessä niitä ei edes olisi. Koiralle ei voi antaa herkkuja koulutuspalkkiona, koska niissä saattaa olla suolaa ja koiraa ei voi oikeastaan kouluttaakaan, koska asunto on niin pieni, eikä ulos voi mennä... Koira siis käytännössä viettää kotona ja pikkuriikkisessä pihassa ensmmäisen vuoden. Koiraa ei kielletä, koska 'sen pitää saada toteuttaa itseään' eikä koiraa opeteta 'suolakuoleman' pelossa.
Mitä sitten tapahtuu? Pahimmassa tapauksessa koiranomistajan pahin pelko.
Koira on luustoltaan ja lihaksistoltaan heikko, koska ei ole päässyt kasvamaan tasapainoisesti. Luusto ei ole saanut kaipaamaansa rasitusta nivelet ja lihakset eivät ole päässeen kehittämään voimaa. Koirasta on tullut kömpelö, se kaatuilee päästyään metsään. Koira pelkää kaikkea uutta ja vierasta - kaikkihan on sille uutta ja vierasta. Koira sätkyilee ja kimpoilee. Ja koska koira ei ole törmännyt pöpöihin, niin nyt ensimmäisiä kertoja ulkoillessaan, se on alttiimpi saamaan mahapöpön. Koira ei ole tutustunut vieraisiin koiriin, joten sen sosiaaliset taidot ovat riittämättömät. Tietysti ovat - minäkään en osaisi suomen kieltä, jos en olisi koskaan sitä saanut oppia tai suomalaisia tapoja, jos en olisi täällä kasvanut näiden ihmisten kanssa. Nähdessään vieraan koiran tämä säikähtää, tempoo hihnassa ja kun ei pääse pois puree tiensä vapauteen ja pakenee.

Tämä kärjistynyt tapaus olkoon opetuksena. Tärkeintä on tarjota pennulle sopiva määrä liikuntaa, haasteita päälleen, kokemuksia elämään, sosiaalisia kontakteja, opetusta siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Kaikkein tärkeintä on luoda hyvä suhde pennun kanssa. Koira ei yksinkertaisesti tiedä,  mitä 'tänne' tarkoittaa ellei sitä sille opeta. Ja pieni kaatuminen, mukashtelu - se kuuluu oppimisieen.
Taisinpa itse pupeltaa suustani pari hassua sanaa ennen kuin opin puhumaan ja kaaduinkin kaiketi pari kertaa ennen kuin opin kävelemään - pyöräilystä puhumattakaan. Annetaan siis pennuillekin oikeus muksahtaa välillä.


Ja kaiken tämän jälkeen meillä on edelleen oikeus tehdä virheitä, oikeus olla väärässä, oikeus olla välillä hölmöjä ja ajattelemattomia.
Jos meillä fiksuilla ihmisillä on tähän oikeus, eikö se sama olisi ainakin koirillammekin?

Kun välillä keksitymme pohtimaan koiramme tekemiä tuhoja, paljonko sen ylläpito maksaa, paljonko eläinlääkärikulut...
Pohdipa myös hetki seuraaviakin:Sama saluki 11 -vuoden iässäSama saluki 11 -vuoden iässä
Miltä pentu näytti tullessaan uuteen kotiin?
Miltä koirasi näyttää kun se ravistelee?
Miltä koirasi tuntuu kun se kömpii kainaloosi lepäämään?
Miltä koirasi näyttää suloisimmillaan?
Miltä se näytti kun tuli ensilumi?
Miltä se näytti juostessaan kadulle leijailleen lehden perään?
Milloin olet viimeksi nauranut sille, että koirasi saa hepulin?
Milltä tuntuu raskaan työpäivän jälkeen nähdä iloinen koiran naama?
Miltä tuntuu kun koirasi on oppinut asian, jota olet sille opettanut?
Miltä tuntuu koskettaa koirasi turkkia?
Miltä tuntuu katsoa kun koirasi leikkii parhaan koirakaverinsa kanssa?

Annetaan siis pentujen olla pentuja, kasvatetaan ja koulutetaan niitä ja nautitaan. Vuoden ikäinen koira on vasta juniori ei sen kummempaa. Niin kuin me olemme nuoria kerran ne ovat pentuja vain kerran.

Tsemppiä jokaiselle pennun omistajalle. Treeniä, treeniä ja treeniä  - kyllä se siitä!

Kirj, Camilla Peura