Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Odotammeko liikaa nuorelta koiralta?

Odotammeko nuorelta koiraltamme liikaa?

Luettuani kysymyksiä koiraongelmissa ei mieleeni ole voinut olla hiipimättä kysymys: Odotammeko koiralta välillä yksinkertaisesti liikaa?
Onko jossain kiireisen elämän välissä kokonaan unohtunut, että koirallakin pitää olla pentuaika, ettei alle vuoden ikäinen koira missään nimessä ole valmis? Onko näyttelyissä vallinnut 'broiler-ajattelu' siirtynyt myös koiran pitoon? Onko vahingossa unohtunut, että kyseessä on eläin, koira?

Pentuaika on se aika, jolloin koiran normaaliin elämään kuuluu, että se saa hepuleita ja riehuu. Siihen kuuluu jatkuva pissalla juoksuttaminen. Siihen kuuluu nolot tilanteet. Siihen kuuluu huonomuistisen omistajan syödyt kengät, mahdollisesti maisteltu kännykkä ja sängyn alle piilotetut sukat. Siihen kuuluu oppi, mihin hampaat saa iskeä ja siihen kuuluu kutisevat ikenet. Siihen kuuluu oppi, mihin perittyjä ominaisuuksia saa käyttää ja mihin ei. Siihen kuuluu pentudementia ja hetkellisesti kuurot korvat.

Sama saluki 11 -vuoden iässäSama saluki 11 -vuoden iässä
Miltä pentu näytti tullessaan uuteen kotiin?
Miltä koirasi näyttää kun se ravistelee?
Miltä koirasi tuntuu kun se kömpii kainaloosi lepäämään?
Miltä koirasi näyttää suloisimmillaan?
Miltä se näytti kun tuli ensilumi?
Miltä se näytti juostessaan kadulle leijailleen lehden perään?
Milloin olet viimeksi nauranut sille, että koirasi saa hepulin?
Milltä tuntuu raskaan työpäivän jälkeen nähdä iloinen koiran naama?
Miltä tuntuu kun koirasi on oppinut asian, jota olet sille opettanut?
Miltä tuntuu koskettaa koirasi turkkia?
Miltä tuntuu katsoa kun koirasi leikkii parhaan koirakaverinsa kanssa?

Annetaan siis pentujen olla pentuja, kasvatetaan ja koulutetaan niitä ja nautitaan. Vuoden ikäinen koira on vasta juniori ei sen kummempaa. Niin kuin me olemme nuoria kerran ne ovat pentuja vain kerran.

Tsemppiä jokaiselle pennun omistajalle. Treeniä, treeniä ja treeniä  - kyllä se siitä!

Kirj, Camilla Peura